maanantai 25. helmikuuta 2019

Palleromaisesta tekemisentavasta

"

Palleromaisesta tekemisentavasta

Eri tekemisentapoja on mm yksiperspektiivinen ulkoa lukenut mutta lukemastaan motivoitunut ja sitä soveltaa osaava. Toisaalta on sitten suomalainen useampiperspektiivinen, joka kaisyntyy, kun lapsilta vaaditaan koulun ym opettamaa perusymmärrystä samaan aikaan kun kehotetaan, että koetapas, oppisitko sinä esim. tuolta sedältäsi tuon, mitä se näyttää hyvin osaavan, jolloin on sekä vanhempien että koulun, että sisarusten ja muiden tuttavien taidot samaan aikaan kuin tuo uusi taito sedältä. Ne ovat vain saman taitokimpun eri puolia ja niissä io monta perustaitoa aika lailla samaa muttei ihan samaa:aina on hyvä tehdä oma versio, niin oppii paremmin samalla, kun laitta korvan taakse toisten ohjeet.
Savonlinnassa on katukuvassa paljon taiteesta harrastuneita ja osin siihen liittyen on niitä, jotka haluavat isolla taidolla huolehtia jonkin vaativan hyvälle tolalle, ja on matkailusta harrastuneita, jota haluavat huolehtia turistin elämästä jonkin asian hyvälle tolalle, mihin yleensä tarvitaan useampaa taitoa yhtä aikaa, ja on uskonnosta harrastuneita ja arvostetaan omakohtaista taitavuutta. Ja niin tavallinen savonlinnalainen tekemisentapa on vähän kuin pallero tais iis kokonaisuus hyvälle tolalle useamman perspektiivin taitojen avulla, kuitenkin noita perspektiivejä taitoineen ihan tavallisella perustakemisentavalla käyttäen, hyppimättä aiheesta toiseen vaan pikemminkin taiteen myötä hyvää havainnontekoatapaa ja laajempaa osaamista korostaen, mutta Savonlinnan seudun liikunnallisten lahjojen, niiden hyvähenkisen perustekemisentavan puutteen myötä käytännöstä vieraantuen, vähän kuin piirustusta raapustaen, mihin tietenkin korjaus olisi tuon ei-niin-vaativan perusliikunnan lisääminen tervehenkisin tavoin."


* * *

30.8.2020   "Flunssan hoitamisessa,ainakin kröhän tms, on sama kuin vilustumisen välttämisessä:lämpimät vaatteet, l'mpimäämät kuin miten vilustui, ja ei kylmässä, etenkään paikoillaan, ranteet,  jalat jakaulan luona on pidettävä lämpimien vaatteidensuojassa (pitkähihainen neulepaita tms ja ulkona väljä tuulenpitävä takki, lämpimät pitkät sukat & kengät) niin,ettei nbiin kröhän tms tarvetta tunnu olevan vaan on lämpimän palleroinen olo."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti