torstai 24. tammikuuta 2019

Seitsemänkymppisten elämänlaadusta

Aprikoosinvärinen keskikokoinen villakoirani täytti vuoden alussa kymmenen, mikä koiran vuosissa on seitsemänkymmentä. Sitä kamalasti on surettanut, kun enää ei voi saada pentuja, mutta lieneekö ero pikemminkin siinä, ettei 70-vuotias mies saa yhtä helposti lapsia kuin kuusikymppisenä? Juuri 70-vuotiaiden miesten elämänlaatu näyttää heikommalta kuin kuusikymppisten, eikä oikein 10-vuotiaan koiran sen kummoisemmalta kuin 9-vuotiaan. Villakoiraani katsellessa tulee se vaikutelma, että seitsemänkymppinen voisi pitää seuraa lapsille, puuhata heidän kanssaan kaikenlaista ja se jotenkin toisi samantapaista elämänsisältöä kuin lasten saamisesta harratsuminen kuusikymppiselle.

(Nukuin vuoden alussa koirani syntymäpäivän ylitse, lienevätkö uudenvuodenilotulitteet syöneet hapen vähiin. Kirjoitin hapenpuutteesta toipumiseen ohjeen parantamisaiheiseen blogiini http://parantamisesta.blogspot.com , kun osaan kyllä toipua hapenpuutteesta, kun olen suurena hapenkuluttajana siihen useamman kerran törmännyt.

"C704, Hapenpuute ja rukoillen & elävöittävän kauniita virsiä ajatellen avaamaan tuuletusikkuna
Jos hapenpuutteeseen kuukertuu tai melkein, mutta havahtuu edes osittain, niin voi rukoillen ja elävöittävän kauniita virsiä ajatellen kuin unissakävelijä ihmeenä mennä avaamaan tuuletusikkunan.
Myöhemmin auttaa kunnollinen tuulettaminen, kai veden juominen ja vitamiinit, kunnon ruoka, ulkoilu, valoisa ja luonnon ihaileminen, luultavasti myös linnunlaulu ja musiikki sekä nykytottumuksilla edes vähäinen tietokoneen ja kännykän käyttö ym tavallinen elämänsisältö.

22.1.2019   Vähällä hapella selviämistä auttaa unelias elämäntapa, lähinnä peruselämä tavanomaisissa positiivisissa merkeissä.

29.1.2019   Lisähapen tunnetta antaa luonnon ihaileminen, etenkin siihen tapaan kuin oksien läpi siivilöityvä valo. ")

* * *

30.1.2019   Hei Käänsin viime joulukuussa Kalevalaa englanniksi ilmastosta riippumattomalla tavalla http://kalevalainenglish.blogspot.com/ niin että valmiista ekan runon ja vähän toisen alkua mittaisesta pätkästä saattoi mielestäni oppia, miten uonto opettaa objektiivista ajattelua ja muuten viisaammaksi.
Nyt tammikuussa 2019 on kadulla ja uutisista saanut vaikutelman, että moni on aika seis ajattelultaan, myös ulkomailla. Voisiko se, että Kalevalan viisaus on monen muun ilmaston kannalta nyt kenties ensi kertaa ulottuvilla ja reilut yksi runo kenties kyllin lyhyt lukea tuoda paremman objektiivisuuden ja eheyden monen ulottuville, mikä nukuttaa kai ensimmäisen lomapäibvän aamu-unen tapaan, että olisi hyvä jatkaa parempaan, mutta soitten mediassa ja ympäristössä ei olekaan tuota eheyttä ja uutta laatua, ja niin uni jatkuu. Tarvittaisiinko suomalaista osaamista, suomalaista mediamateriaalia, lauluja tms ulkomaille tässä kysymyksessä? Kalevala on kovin kuuluisa teos kumminkin. Suomalaisilla taas kai samaistumisryhmä tms olisi voinut laajentua paljon ja tyhmentyä ainakin kalöevalan ymmärrys, kun mukaan kai olisi tullut niitä, joiden kulttuurin ulottuvilla Kalevala ei aiemmin ole ollut.

31.1.2019   Jos väsymys on tuosta kiinni, niin voikohan kanssa olla, että kun Kalevala on kovin hyvälaatuista ajattelua ja siitä edes osa välittyy käännöksessäni, niin jos siitä jotakin oppi, niin saattoi säätyä kalavalaiseen laatuun tai jotakin sinne päin, ja niin oman kulttuurin tavanomainen laatu ja elämänmeno, joista puuttui tuo laatu, tulivat vääreällä tavalla lähelle, eri tavalla kuin aiemmin, ja se tuntui huonolta, mikä laittoi nukkumaan vian pois. Pitäisi luoda uusi lokero:Kalevala ja suomalaisuus, ulkomaalaisenkin, ja siihen tuo laatuodotus ja omaan kulttuuriin vanha lähestymistapa ja etäisyys sama kuin aiemmin.

1.2.2019   Lainaus parantamisaiheisesta blogistani kohdasta C708. rukoilemisen hankaloitumisesta eroon pääsemisesträ
"
29.1.2019    Jos oma ja kenties muiden älyllinen taitotaso on jäänyt liian alastavanomaiseen verrattuna, on hyvä tsekata, onko samaistumisryhmä tai seura muuttunut tyhmemmäksi, esim. laajemmaksi. Tasoa voi yrittää nostaa mm musiikin, luonnon ihailemisen ja vanhojen jo osaamiensa taitotasojen kirjallisuuden tms materiallin ajattelutyyppien ja lähestymistapojen kertaamisen avulla sekä kiinnittämällä huomiota yleissivistyksensä laajentamiseen erityisesti hyvää laatua painottaen ja kaunista moraalia."