Yhteen perspektiiviin ja liikkumattomuuteen jumiutumisesta

Sitä ole ihmetellyt, kun olen ollut uskonnollinen, niin miksei sitten saa tehtyä mitään, ei vaikka olisi taukoa uskonnollisuudessa. NIin tässä joku päivä uskonto käväisi mielessäni ja siinä istuessani mietin, että olisi kiva elää käytännön elämää, mutta niin kuin usein oli käynyt, se ei siinä tuntunut käynniostyvän, niin huomasin siinä, että aiheeseen liittyi jonkinlainen seuranpito samalla tavalla tekevien samoin luokittuvien kanssa mutta hetkellinen, eli uskonto + ajattelu viime minuuttien aiheina toivat ajatellen muttei sen kummemmin uskonnolliset samaistumisryhmäksi, niin että k'äytännössä tehdäkseen olisi ollut aloutrettava eri tekminen, eri minuutteina, en tiedä kauanko cväliä olisi oltava, muutama minuutti luulen, jos seuraavan tekemsien tahti on aktiivinen. En tiedä, voiko olla hiiret, lemmikkieläin, linnut, kiinnostuksenkohteet kuten vaikka puut ja maalaaminen,,säveltäminen, samaistumisryhmä, veratilukohteet samoissa harrastuksissa, töissä yms, millä on hidas tahti jotenkin sillä kohden, miltä teen, ja se sitten tulee mukaan. Ja eri tekeminen tarttis hahmotta eri ryhmän kanssa olemiseksi, joilla elämässään ei ole noita hidastahtisten harrastuksia niin paljoa tai ei ollenkaan vaan toisen laine työ ja toisenlaiset sujuvuudet, esim. nuorten työelämän. Tuntuu niin kuin monessa asiassa kävisi niin, ettei oleteta saman henkilön yhtä aikaa samalla kerralla samana hetkenä huolehtivan samaa aihetta ja saman aihepuirin asioita niihin liittyvine asioneen monelta kannalta, monen elämänalan kannalta vaan vain heikkokapasiteettisen tapaan yhdeltä kannalta lkenties ulkoa lukien, hitaasti. Onkohan tuo lintsaavaisten tai kilpailevien ja ei-harrastuneiden virhe, niiden, jotka eri kautta eri mpotivaatiolla ovat tuon aiheen elämäänsä ottaneet, eri taitokäsityksen kanssa. Taide kai erityisesti tuo tällaista, luulen, samoin hidastahtiset hetket.

Voiko olla, että joku olettaa, että jos vaikka tekee käsitöitä, niin ei tee muuta ollenkaan, ja niin ajattelu muka on ihan ruosteessa, hidas. Voiko olla, ettei osa esim. maahanmuuttajiosta ymmärrä osa-aikaisia tekemisiä ollenkaan vaan yrittää suorittaa läpi kaikki jutut vähän kuin ammattilaiseksi ryhtyen, ja olettaa sitten muiden tekevän samoin, ammattilaisen olevan paras myös muun elämän kannalta? Vai nuorempi polvi ei ymmärrä ihmistyyppien eroja, esim. paljon kutovan ja joskus kutovan olevan eri juttu, tai maalausharrastuneen ei-niin-paljoa ajallisesti maalaavan muuta elämää innolla elävän ja seuraa pitävän maalaamista kuin ulkoa lukien läpi suorittavan eroa, kun läpi suorittava voi olla maalaamisen opettaja ja muusta elämästä pitävä innokas harrastelija ei missään asemassa maalaamiseen liittyen mutta hyvähenkisemmin maalaava kumminkin.

Aistit auki elämisestä

Luin parikymppisenä yliopisto-opiskelijana Helsingin kaupunginkirjastosta zenbuddhalaisuutta opettavia kirjoja. Niissä kerrottiin aistit auki elämisen oppimisesta tms, ja nyt vuosia myöhemmin en voi olla miettimättä,että oliko oppi alun perin vanhuksille tarkoitettu, vai onko noita ikävaiheita monta, ulkoa luetusta käytännön elämään aistit auki. Kirjoista oli iloa, osin kai siksi, että niiden kirjoittaja toi näkökulman kuin olisi kyseessä harrastusryhmä, yleinen mieliteko ja haave, ja niin sai tavallaan seuraa tuohon edesottamukseen, ja se auttoi paljon. Voiko olla, että aistit auki elämistä auttaisi paljon samoin harrastuneiden seura, jonkinlainen harrastusryhmä, vaikkapa sitten noin etäisestikin.