Yleensä kun nuorena opetellaan taitoja, niin kaikilla on perusuoma, jota elämä kulkee ja johon lisänä taidot tulevat. Samoin mieltymykset tulevat yleensä ensin harrastuksina ja vasta myöhemmin työnä, jos ollenkaan. Vanhalla ihmisellä kai taas on noita omia elämänvalintoja ja sitten on kai ongelmia esim. sairastelua ja toisaalta uupumusta työelämään vähän kuin burn outilla: sentasoinen ei enää ollut mielekästä, kun taidot olisivat yltäneet ylemmäs. Mutta elämä tarvitsee uusia alkuja, sillä ne mahdollistavat säätämisen: aloitetaan uudella hyvällä tavalla vanha tuttu kiva tekeminen tai hyvä järjestely hiukan eri kohdasta, ja niin mm vuodenaikojen eläminen sujuu kuin huomaamatta, samoin muut elämän säätämistä vaativat asiat. Silloin ei myös kään kyllästy, ei kuluta loppuunn, vaan vaihtaa eri tekemiseen, jos jokin ei just nyt kihedo.
Taitoihin tarvitaan yleensä jotakin perusharjaannusta esim. kiinnostavan katselemisesta näköaistin harjaannusta, ja jollei niitä tule enää työelämän mukana, niin olisi omiin harrastuksiin ja mieltymyksiin lisättävä kylliksi tekemissiä, joissa on noita tarpeellisia peruselämän elementtejä tarpeeksi kiinnostavassa muodossa, ei vain älyllisesti kiinnostavassa vaan juuri persuelämisen kiehtovuuden myötä, esim. puutarhanhoitoa, mökkeilyä tms mitä vanhojen sanotaan harrastavan, ja vaikka torilla käymistä,jossakin yhdistyksessä tai harrastuksessa jeesaamista tai mitä nyt onkaan.
2.1.2017 Mitä näin nelikymppisenä olen oppinut elämänlaadusta, niin kehutut asiat on tarkoitettu arjen lisänä tehtäviksi, ei arjen korvikkeiksi. Itse arki onpyritty tekemään mahdollisimman hyväksi: on kiva puuhata jotakin tosissaan ja saada siitä rahaa, käydä eri paikoissa, ulkoilla ja liikkua,olla erirytmisiä päivän osia, eri määrin itse valittuja, ym. Mutta homma menee pieleen, kun joku (tyhmä? jonka on vaikea saada kunnon tolkkua omiin tekemisiinsä?) määräilee liikaa, tai sabotoi tahallaan, tai kun joku yrittää omia tai laittaa toiselle vain kaiken luksuksen ilman tavallista arkea.
