keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Helppo villasukan kantapää, hyvä jalassa

"KANTAPÄÄN KUTOMISEN OHJE: "


15. Villasukan kantapään kutomisen ohje (ja koko sukan kutomisen ohje)
Villasukan kantapään kudoin näin:
Ensin resoria nilkkaan, sitten valmiista sukasta mallia ottaen kantapään alueen ympäri suoraa kudosta suunnilleen puolen silmukkamäärän verran, siis edestakaisin, kun muut silmuta odottivat puikoillaan.
(Tässä olisi pitänyt kiinnittää huomiota siihen, mihin kohden rsoria suorat silmukat rajautuvat, eli tuleeko toispuoleinen ja symmetrisesti kumpaankins ukkaan, vai molemmat symmetrisesti. Ja jos sukan alku on korkeammalla, niin taakse kai on hyvä jättä korkeutta enemmän.)
Kun kantapään korkeus on (kokeillen jalassa) sopiva, niin kudoin (jotakin riviä jatkaen) neljä (siis kantapään taaimman osan leveyden verran, oli paksu kahdesta langasta yhteen kierretty lanka) keskimmäistä silmukkaa yhdelle puikolle ja sivut omillaan, tarvitsin siis kuusi puikkoa. Ja siitä sitten kummaltakin sivulta yksi silmukka nostettuna puikolle per kerros (vastaavasti jalan muodon mukaan: kaikki silmukat = kantapään leveys siltä kohden), eli käytännössä (useimmiten) kääntyessä kaksi nostettuna ja keskimmäinen kudotaan samoin kuin muutkin silmukat. Kymmenen levyisenä sukka jalkaan kokeillessa oli hiukan (noin silmukan verran sivula pois askelten alta) kantapäätä leveämpi eli sopivan levyinen.
Loput silmukat kantapääosan sivuilta kudoin yhteen aina reunimmaisen silmukan kanssa, jotta kantapään leveys pysyi sopivana.
Sitten nostin kummaltakin sivulta joka toisesta välistä silmukaksi puikolle kuteen reunan, kun se vaikutti suunnillen sopivalta.
Sitten kudoin ympäri resoria resorin kohdalle ja suoraa suorien silmukoiden kohdalle ja kavensin alussa muutamaan otteenseen yhden silmukan resorin ja puikolle nostetusta alkaneen suoran kudoksen rajalle. Kunnes oli yhtä paljon silmukoita kuin alussa, ja niin kudoin putkea kunnes 
(suoraa kutoen) kavensin sukan kärjen pikkuvarpaan ohitettuani."

* * * 
LISÄHUOMIOITA:
"
16. Lisähuomautus kantapään kutomisesta
 7.1.2017   Tuossa kantapään kutomistavassa on huomattava se, että kerroksia kantapäähän tulee yksi 4 silmukan kerros, kolme kerrosta, joissa on kummaltakin puolen nostettu yksi silmukka keskimmäiselle puikolle, ja kolme kerrosta, joissa on keskimmäisen puikon laitimmainen silmukka kudottu yhteen reunapuikon sisämmän silmukan kanssa. Eli kerroksia on reunapuikon silmukoiden määrä plus yksi, joten eka kerros kudotaan samaan suuntaan kuin vika, jos reunapuikolla on silmukoita parillinen määrä, ja siitä on sitten jatkettava ympäri koko sukan eli vikan kerroksen tulisi olla oikein kudottu ja siksi siis tässä tapauksessa ekankin (4s). Luulen siis näin, muttent iedä, onko siinä iso ero jos onkin toisessa reunassa ja kutoo siitä sitten oikein päin ympäri kumminkin.
"

Kantapäälappu kudotaan siis toiseen suuntaan oikeaa ja toiseen nurjaa, jotta saadaan sileää, ihan samanlaista kudosta koko lappu.

Tuossa tokan sukkaparini sukka parsittuna, mutta hyvä on ollut jalassa

Nämä kaksi kohtaa ovat kesältä, kun parsin sukat:

"38. Huomio kantapään kutomisesta
Lankaa ei saisi pitää kireällä kantapäätä kutoessa esim. siksi, että hermostuneena jännittää, että mitenköhän tämän kantapään kanssa nyt käy, millainen tulee, sillä lanka jää pysyvästi möykyiksi, jos se kutoessa silmukoiden muodostuessa on muhkuraisen ritilämäinen, ihan niin kuin muovikassin sangat tupaavat jäämään ryttyyn, kun ne kerran menevät kädessäruttuun. Sen sijaan jos kutoo pitäen langan rennon leppoisesti aika löysänä, niin se pehmeänä lätistyy jalan alla mukavaksi."

"37. Parsimisesta
 Kutomani sukan kantapää kului jalan alla puhki melkein kokokantapään laajuiselta alueelta. Poimin silmukat ohuelle puikolle siltä puolen, josta olin kantapäätä alunperin aloittanut kutomaan,ja kudoin reiän kokoisen ja levyisen lapun (toinen puolioikeaa ja toinen nurjaa), kokeillen koon kädellä levittämällä, ja varoin tekemästä siitä niin suurta, että se sukan reunan kanssa tekisi kaksinkertaisen kohdan jalan alle. Sitten päättelin sen ja ohuella langalla ompelin sen muiltakin reunoilta kiinni sukkaan, kiinnittäen huomiota, ettei sukka purkautuisi reunoilta myöhemminkään. Mutten tiedä, millainen lanka tähän olis hyvä. Sukkalanka on liian paksu ja ompelulanka hiertää sukkalangan rikki, joten jotakin siltä väliltä kai. Paikkalappu saisi kai olla huomaamattomammmalla värillä kuin alkuperäinen sukka,luulen.
Tuossa tuos sukka, ihan on hyvä jalassa,mutten ollut niin taitava noita reunojaompelemaan.  "

Näin hiukan kokeneempana sanoisin, että sukkalankaan verrattuna kolmasosapaksuinen villalanka olisi tuohon paikan reunojen ompelemiseen sukkaa parsiessa ehkä ihan hyvä.

* * *

Lainaukset kutomisohjeistani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/12/neulomisesta.html  , missä monta (noin sata) muuta vinkkiä, mm lankojen valitsemisesta, mikä on vaikuttanut olevan kutomisen tärkeimpiä kohtia."

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Media ja k'sitys ulkomaista

Tämä ei taida olla ihan nuorten hommaa:
"Selasin kirjaa Turun puistoista, ja siinä oli Betel-kirkko tms, mikä toi mieleeni, että tuolla tavoin paikkoja nimeämällä kaupungissa voisi opettaa tietynmaalaisille, esim. tietystä maanosasta tulleille, että käyttäydy ihmisiksi ja tällainen puoli kulttuuripiiristöänne sopisi tänne, esim. aasialaiset käyttäytyvät kai kivasti buddhalaisuuden myötä.
Tuli siitä mieleeni, että osattiinko vanhoina aikoina olla tuolla tavoin paremmalla ymmärryksellä ulkomaiden kanssa. Oliko se ennen televisiota. Radiossa, sanomalehdissä ja lauluissa sekä käännöskirjallisuudessa tutustruu kulttuuriin objektiivisessa kulttuurin uomia ja pääkiinnostuksenkohteita esittelevässä muodossa, oppii sen elämämenosta on jotenkin kiteytettyä valmista sellainen tieto, kuin asian kokonaisdhahmo ja sen paikka maailmassa. Mutta telkku-uutiset voivat olla samalta päivältä eivätkä kuvien ihmiset kadulla ole kiteyttäneet tapahtumia, eivät tuo valmista kokoanisuutta katselijalle vaan katselija jää osin kysymysmerkiksi, joten alkutekijöihinsä, eikä tavallinen kaduntallaaja ole se radion palopuhuja tai vanha viisas joka esittää kokonaiskuvan, ja silti juuri katunäkymiä yms usein näkee, aika tavallisia ihmisiä tai sitten näytterlijöitä vain mikä ei kai kerro senkään vertaa, sillä moni ei näyttele siksi,e ttä osaa jo hyvän lähestymistavan, jonka haluaa opettaa, vaan siksi, että haluaa peittää tai ei osaa varsinaisesti."

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Liikkeelle lähtemisestä

Näin kevättalvella tulen ajatelleeksi, että olisi kiva hiihtää, mutten jotenkin vain ole saanut lähdettyä hiihtämään. Osin se kai johtuu samaistumisryhmästä: tämän blogin myötä moni etäältä seuraa pitävä vanhus ei ole niin kovin liikkuvainen, mutta voi kyllä olla uudelle avoin ja toimelias noin periaatteessa. Sen sijaan paljon kutovat kutomiseen urautuneet tyhmät eivät kai liiku juuri ollenkaan eivätkä sulata uutta eivätkä virikkeitä, eli se on kompastuskivi, josta pitäisi pysyä etäämpänä. Sitten on tropiikista muuttaneita, jotka eivät oikein hahmota suomalaista liikkumista edes katsellessaan, kun se käy niin eri tavoin kuin tropiikissa, jossa he joko eivät liikkuneet ollenkaan tai ihan toisela tavalla. Siinä on kai olennaista huomata, että suomalainen liikkuminen on tekemisen ohessa tulevan liikkumisen tyyppistä liikkumistavaltaan vaikka voikin olal huvin vuoksi tai lämpimikseen liikkumista, eikä ole käytännön elämästä erillistä urheilua. Lisäksi olisi huomattava, ettei liikkuminen käy ajatellen vaan näköaistin, jatkuvasti hyvän katseen kanssa yhdessä, katse huolehtii ajateltavat asiat kyllin hyvin ja liikkuminen saa olla vapaata. Palautuminen on tärkeää ja siitä tuolla hiihtoretkiohjeen sisöältävällä sivullani on kai hyvä ohje http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2017/01/liikuntaa-vihreille.html
 . Mutten sitten kumminkaan ole saanut itseäni liikkeelle, kun en tiedä, minne sopisi tehdä latu ja nollakelin voiteita en haluaisi puusuksiini, kun en osaa ottaa niitä pois pakkaskelejä varten enkä tykkää, kun lumi jää suksenpohjiin. Sairaile olisi ohjeita blogissani http://parantamisesta.blogspot.fi .
Kuitenkin tunnen, että niin omassani kuin vanhustenkin elämässä juuri tervehenkisen liikunnallisuuden lisääminen parantaisi elämän laatua ja toimeliaisuuden tuomaa oloa valtavasti, ihan jo ajatuskin hiihtämään lähtemisestä tuo paremman olon, sellaisen tervehenkisen vireen kuin mitä kaipaankin.Mutta se kai tarkoittaa että ajan myötä kunnon kasvun myötä jokapäiväinen liikunta olisi paras, toisi parhaan olon. Mitä se sitten tarkoittaa? Kai mm pyöräilyä silloin tällöin jonnekin. Kävelyllä kun on kaunis ilma. Kesällä uimassa, ja jos on hyvä uimahalli niin kai talvellakin joskus, mutta se on rankkaa iholle ja en tiedä, saako vanhempi väki uimahalleista joskus tauteja, itse en pääkaupunkiseudulla koskaan sieltä mitään tautitartuntaa saanut, mutta joillekin tuli ihottumia, eivätkö käyneet suihkussa lopuksi? Pallopeli aina joskus jonkun porukan lisänä kuuluis kai liikunnallisen elämään mikä lie kesäpeli. Tavaroiden kantamista silloin tällöin. Kenties humpaa, jenkkaa tms. Metsäretkiä ja mökkeilyä. Käytännön tekemistä esim. pihalla. Talkoot? Vaihtelevaista,kropalle hyäksi, palautuminen kunnolla ja vitamiinit ym ateriat hyvin huolehdittuna, samoin lämpimänä pysyminen, jälkikäteen sohva on in, tms.

Toisikohan käistöitä tekevän tavalliseen oloon parannusta ja liikkumiseen sujuvuutta, jos olisi hiukan enemmän aistit auki liikunnallisen ihmisen tapaan mutta elämänpiiri, rytmitys ja aiheet vähän kuin joulutonttu aitassa tms?
"109. Näyttäisi olevan väliä sillä, onko eheä pitäessään taukoa tekemättä kummemmin mitään vai eheä toimeliaisuuden keskellä. Päivittäisessä elämässä ja terveissä elämäntavoissa on monenlaista aktiivista tekemistä ja on tärkeää, että tulee niiden kanssa toimeen, viihtyy ja on eheä niitä tehdessään. Eheys toiminnan keskellä on samantapaista kuin jos polkupyöräillessäsi pidät muutaman polkaisun taukoa ja pyörä kulkee itsestään, niin on virikkeitä ja toimeliaisuutta ja samalla on keveän helppoa eheyttä ja tunnelmallisuutta. Jos teet samoin mutta poljet hyväntuulisesti, niin tehtävä on helppo ja juuri riittävä helppous ja miellyttävyys, luontevuus ja tunteidenmukaisuus tuo eheyttä toiminnan keskelle. Tai jollet ole senkään vertaa liikunnallinen, niin kuin sightseeing laivan kääntyessä on virikkeitä ja viihtymistä yhtä aikaa. Ehkä ero mitään tekemättä eheään onkin siinä, miten hahmottaa nuo hetket: kuulosteleeko kropan tottumista lämpötilanvaihdoksiin ulkoa sisälle tultua ja miettii pitäisikö haukata jotakin vai lösiikö vain ja on edes huomaamatta, miten kroppa reagoi, vaikka juuri kroppa sanoi, että nyt taukoa, kun on lämpötilanvaihdokseen totuttelun aika. Eli toinen on aktiivinen ja toinen pasiivinen samoissa tekemisissä ja aktiivisuus luo tietä tulla aktiivisuuden kanssa laajemmin elämässään toimeen ja passiiivisuus taas tekee toimeliaisuudesta takeltelevaa ja epämiellyttävää."
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html
Tuossa kai lisänä olisi hyvä olla hyvän toivominen laajemmassa maisemassa, yhteiskunnassa ja maailmassa, hiukan niin kuin kauniit rukoukset, niin tulisi sointuisampi olo ja vapautuneempi.
Voikohan vanhusten käsitöissä olla se, että kenties mietitään paljon per tehty teko, kun taas nuorempien vuosien viihtymisessä oli se, että oli jokin aika yksinkertainen ohje ja paljon tekemistä, joka oli monipuotoista, polveilevaa ja jossa viihtyi hyvin, oli tervehenkistä tekemistä, tervehenkistä menoa, mistä uli hyvä olo, jotenkin tuore.

* * *

22.5.2018   Johtuneekohan lemmikkieläimistäni vai hajusta, mutta heti tuli lähdettyä liikkumaan, kun vaihdoin dödöni Adidas-dödöön? Mutta toisaalta siitä ei jäänyt yhtä hyvä vire palautumiseenm eikä niin monta liikkumistapaa mahdollisena, mutta liikkeelle lähtöön se oli hyvä, yllätys.
Mietintässä, että jos ei ole pitkään aikaan liikkunut,niin liikkumaan lähtemiseen tuntuu tarvitsevan lähinnä keskihankalien asianhaarojen huolehtimista kuten, että on lenkkarit, sekä vaatteet, joissa on hyvä vapaaaasti liikkua, ei ole paikalla väkeä, joka haluaa rauhoittaa tajdin hitaaksi, yms
Laihduttamisesta tunteenomaiseen ihannepainoon tuollainen ohjeyritelmä http://kauneusjaviisaus.blogspot.fi/2018/05/kesa-hame-tai-mekko-hankaavatko-reidet.html

18.8.2018   Jaa, tuo dödö toi palikkamallisemmat liikkeet, olisi ehkä pitänyt käydä liikunnan jälkeen suihkussa ja vaihtaa dödöä, niin en ole sitä tullut käyttäneeksi kuin ekan kerran,mutta sitä tässä mietin, että tarttisiko liikunnaan iän myötä olla pikemminkin ihmistyyppiluokitus kuin vain yhteiskunnan mahdollisuuksista kiinni, kun nuoret kai kaikki luokiteltiin liikunnallisiksi, liikkuivat tai eivät, mutta vanhuksen pitäisi kai olla vanha ja urheilevainen tai vanha mutta reippailevainen, tai aika laiska mutta on sillä lenkkarit ja kyllä se niitä käytti, tms jotta saisi liikkua muuta kuin hiljakseen kävellen, kassia kantaen yms.

2.9.2018   Minulla on vaikutelma, että nuoremmalle laitetussa lokerossa saa liikkua, jos kokee kuuluvansa siihen lokeroon ja jos sinulle juuri vanhemmat ihmiset laittoivat, että sinulle sopisi liikkua. Mutten nyt sitten tiedä,miten tuon saa käyttöön, kun on ikää enemmän. Kelpaisiko esim. se, että sinulle nuoruudessasi vanhempasi ym tutut suosittelivat liikuntaa, olet sis sellainen ihminen, jolle liikunta sopii. Tai että luokittelet jotkin puuhat, kai taiteen, ainakin hetkellisesti sellaisiksi, että ne ovat jotenkin liian komplisoituja sinulle, että vain eläisit arkea nyt, arjen käytännön tasoa, niin se sallisia vauhdikkaamman tekemisen, liikunnankin, kun ei olsii esim. hitaita kuvataiteilijoita mukamas samassa porukassa. Ja kun perusluokittelut tehtäisiin koko ajan oikein, esim. etteivät hitaat kuvataiteilijat ole liikunnallisia, liikunta on muiden porukoiden, ei heidän (hit. kuv.) seurassaan tehtävää.

.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Kuusikymppisestä seitsenkymppiseksi?

Olen vasta nelikymppinen mutta tässä istuin bussissa juuri kirjoitettuani sähköpostia, niin teatterin pysäkiltä bussiin tuli kahdeksankymmpisen oloinen mies, joka istui aika lähelle ja tuntui olevan sosiaalinen, ja niin tuntui viestivän, että kahdeksankymppisenä on jo työuransa saanut päätökseen ja jotakin hienoa, mitä sen jälkeen kuusikymppisenä innolla teki, ja vertasi sitä sitten sähköpostiini, joka minusta tuntui isolta, koska tuo aihepiiri kiehtoo minua, on ollut aiemmin isona elämänsisältönä minulle. Niin sitä mietin, että vartti vain tai alle kuluu sähköpostin kirjoittamiseen tms kirjoitusurakkaani, ja se sitten vertautuu toisen työuraan, ja siitä jäi jotenkin apea hylätty olo, mikä toi mieleen seitsenkymppiset ja viisikymppiset. Mutten sitä arkijärjelläni noin ajattelisi, vaan tuollaisen eron tekeminen on sosiaalinen teko, jonkin sortin tylyyttä, johon ikäero ja ihmistyypin erilaisuus, kenties kansallisuusero  ja joskus jokin eturistiriita motivoivat toisen osapuolen, usein joltain puoleltaan peinempikapasiteettisen, joka mieluummin huokaisi kuin juuri silloin pitäisi seuraa. Se ei siis ole tilannekuva toiselle, eikä se ole yksinäisyyden määrä. Vaan jokainen on harrastunut erti asioista, tehnyt eri elämänvalintoja, tavoitellut erilaisia taitoja ja eri taitojen määrää, mitä on pitänyt hyvänä linjauksena itselleen, kenties luullut muillekin hyväätekeväksi. Jos katsoo lehdestä päivän telkkuohjelmia, niin asiaohjelmia on aina jotakin, kenties muutama eri kanavilla, ja kussakin asiaohjelmassa ainakin muutama henkilö,joilla kullakin on omanlaisensa osaaminen, oma panoksensa annettavanaan, jolloin vuodessa tulee kai kymmenin tuhansin tuollaisia eri lokeroita, joissa joku voi olla etevä ja kenties jopa tyuöuransa tehnyt eli sent iuhemmassa kuin yksi kymmenestä tuhannesta ei kai ihan saman lokeron saavutuksia ole, jos itsellä just joku asia mielessä pyörii, paitsi samanlaistamisen ja monialaisuuden myötä, ja toisten persoonallisten vahvuuksien arvostamisen myötä. Ihan samanlainen on tylsä, samassa päteä haluavan kanssa tulee helposti kilpailua, kenties tönimistä, kun taas erilaiset ystävät täydentävät toisiaan. Vanhemmiten erilaisuutta lisää kai, että mon on alunperin ulkomaalainen, esim. tropiikista ja esim. peruskoulu käymättä, jolloin joku automaattinen toimiva kommunikaatioyhteys ja sisvistys puuttuu. Yksinäisyys usein tulee nojaavuudesta: on mennyt itse lyttyyn ja sikis kaipaa toisenvaraiusesti hyvää elämää, kun taasd pitäisi puolustautua lyttyyn laittamista vastaan ja tehdä jotakin yleisesti kannatettua, millä saa elämän hyvälle tolalle ja niinon hyväntuulisempim parempaa seuraa itsekin.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Vanhojen tavaroiden, komeroiden yms läpi käymisen ajankohdasta (talven kevätpuolella helmikuussa)

Vuodenaikakirjoituksestani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html kevään kohdalta:

"Kevätsiivous
Kun keväästä saa kipinän, intoa, niin voi myös siivota ja laittaa kotianiin, että on jotenkin positiivisella mielellä vuodenajassa mukana. (Kirjoittelin joskus tuollaisen http://tienraivaajat.blogspot.fi/2016/08/siivoamisesta.html .) Mutta huhtikuussa on yleensä voimaton, joten puhtia ja hyvää mieltä, jolla jättää kivaa jälkeä, on lähinnä maalis- ja toukokuussa. Ikkunat on tapana pestä keväällä, kun auringonpaiste näyttää niiden suttuisuuden.
Helmikuussa talven kevätpuolella on hyvä käydä läpi paikkoja, laatikoita yms, joihin ei ole kuukausiin jaksanut koskea. Maaliskuussa aurinkoisina päivinä on kiva siivota tavalliseen tapaan ja laittaa kotia kevättä varten. (Sisustamisesta kirjoittelin joskus tuollaisen http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/08/sisustamisesta-yms.html ) Huhtikuussa ei niin siivota, mutta kannattaaelellä vauhdikkaasti ja  pehmentää kotia jotenkin sisustuksen keinoin, jos maiseman harmaus käy voimille. Toukokuussa laitetaan jo kotia kesää varten."

perjantai 12. tammikuuta 2018

Unohtelevaisesta tyylistä

Minua pidetään huonomuistisena ja osin kai olenkin, mutta osin se kai on sitä, että sulattelen asiat vikkelään ja perusteellisesti ja olen sitten taas vailla tekemistä. Onkohan monella vanhuksella samanlainen kommunikaatiokatko? Auttaisiko siihen esim. nettisivu, jolla kerrottaisiin eri aloje isoimmista aikaansaannoksista, joita on tuottanut, ja lolisi nimi ja kuva yms tunnistusta varyeb? Mutta onko siinä muita huomioonotettavia puolia kuin vain kommunikointi?


torstai 30. marraskuuta 2017

Hidastumisesta ja maalauksista ym sisustuksesta

Maalaus usein, jotta sillä olisi hyvä henki, niin on omana maalaukselle rasuhoitettuna hetkenään, vaikkapa puolena tuntina tehty, mutta silloin käy niin, ettei tuo maalauksen henki niin kummoisen syvällisen viisas ole vaan on vainkovin hidastahtista elämää ja tauko kesken muun tekemisen. Eli sitten jos harrastaa maalaamista tai seinällä on jokin maalaus tai maalauksesta tehty juliste tai postikortti, niin se hidastaa elämää kamalasti tuomatta kumminkaan elämänlaatua, pikemminkin tekemiset vain jäävät pois. Samoin käy koristeina pidetyistä pikkupatsaista yms, jossain määrin myös käsitöistä. Poikkeuksena ovat kai kovin nuorien, teinien tms tekemät intoa ja puhtia täynnä olevat piirrokset ym, eivät siis taidesuuntautuneiden vaan elämäsuuntautuneiden. Ja valokuvat sopivat ihan vauhdikkaaseen elämään, ovat elämän keskeltä napatut, mutta lavastetut, kovin laitetut tai väkerretyt, valokuvausta taidelajina harrastaen tehdyt taas eivät niin hyvää vaikutusta tuo, eivät ole elämänmakusia ja selkeitä, aitoja.

* * *

3.1.2017   Minua ihmetyttää tuo, kun vanhemmiten monet maalaavat, niin siitä ei menekään elämä hienoksi kun ollaan hienojen asoiden kanssa tekemisissä, kuten käy kovin harvoin taidenäyttelyssä käyvälle ei-maalausharrastajalle, vaan meininki jotenkin syö kapasiteetin, tulee tavallaan tyytyväinen kylläinen olo johonkin katselemisen tai meittimisen tapaiseen, mutta samalla tulee vaikutetta ammattimaalareilta tms kamalan hitailta saamattomilta ihmisiltä, joilla laatu ei yllä elämän käytännön tasoa parantamaan vaan elämänlaatu jää kovin huonoksi, pisteiden tavoittelun tasoiseksi ja hmm tätä minä vaan edelleen.  Elämänlaatu ja viisaudenkin ainoa todella merkityksellinen kriteewri on käytännön tason elämisessä, ei ajattelun aiheiden hienoudessa vaan niiden käsittelyn laadussa, paransivatko ne elämää, olitko viisas, oli aihe sitten ei-mikään-kummoinen tai syvällisen merkittävä, niin paransiko se elämää, sinulla ja muilla, vai luovuitko kriteereistä ja miksi, otitko nuo ei-niin-laadukkaat ammattilaiset esikuviksesi ja miksi? Junnaamalla ei saa yhtä hyvää laatua kuin jsokus innostumalla, muun elämän ohessa aiheita ym keräilemällä, ei erikoistumalla ja loppuun kuluttamalla. Onko elämäsi pah-mallista tai kuivaa, kuin mutustelisit kangasta, kuin olisit ottanut elämääsi vain kivoja juttuja ja unohtanut, että arki on sitä, mitä viisaimmat olettavat elämässä tarvittavan , jotta olisi onnellinen, tyytyväinen elämäänsä, aidosti elossa ja pysyisi terveenä ja vahvana, kykeneväisenä, olisi hyvä tulevaisuus ja elämän mielek'st'ä.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Ostoksissa onnistumisesta

Keräilin kirjoituksiani ostoksissa onnistumisen tiimoilta blogiksi http://asiakkaanavain.blogspot.fi/

9.2.2018   Siis ostoksissa onnistumisesta pienellä budjetilla, esim. tavalliset ruokaostokset + vuokra-asunto.  Jotakin säästäen tai halvalla mutta tyytyväisempänä ja ilman epäonnistumisia, tai ei ainakaan niin useasti tai pahoin epäonnistuen ostoksissa.

Tuossakin blogissa on tämä lainaus:
Ympäristöaiheisesta blogistani http://kokonaiskuvat.blogspot.fi kesältä 2017:
" Ihmisen näkövinkkelistä sanoisin, että rahavarojen puute usein aiheuttaa ihmisille pakkotilanteita, kai maanviljelijöillekin, ja se kostautuu niin maanviljelijöille kuin eläimillekin. Pakkotilanteita vähentää, jos on itse niitä uomia, mitä ihmiset yleensä toivovat elämiltään ja yhteisön toiminnalta noilla seuduin ja mitä arvoja arvostavat, mitä tekemisentapoja yms, jos siis on harmoniassa ympäristön kulttuurin niiden uomienkanssa, joita elelee, mikä lienee lähinnä kysymys siitä, että valinnat pitäisi tehdä haaveiden mukaan, niin on herkempi muidenkin haaveille ja sitäkautta sille, miltä kohden ja missä saa tukea, mihinja mihin tapaan, ja mitä taas hienotunteisesti pitäisi välttää."

Ja tämä on rahavarojen kannalta olennainen:
"Asunnon vuokran määrää suurin piirtein huoneiden lukumäärä (pääsyynään talvilämmityskustannukset ja osuus taloyhtiön huoltokustannuksista). Huoneita pitäisi olla yhtä monta kuin asukkaita, niin on mukavin asua. Siihen yhteiskunnan tuetkin on mitoitettu. Liian iso asunto syö säästöt hetkessä, joten jos tarvitsee säästää, olisi tärkeää heti muuttaa sopivan vähän huoneita sisältävään kivaan asuntoon kivalla alueella, jonka vuokrakin on halvimmasta päästä, muttei välttämättä ihna halvin, koska jos uupuu asuntoon, niin muita kuluja tulee helposti enemmän. Asuinpaikkaa valitessa on olennaista myös lähikaupan tms käytetyn ruokakaupan hintataso, jonka pitäisi olla aika halpa tai halpa."

Mm
http://asiakkaanavain.blogspot.fi/2017/11/ostoksissa-onnistumisesta.html
ja
http://asiakkaanavain.blogspot.fi/2017/11/laskujen-maksamisesta-kivempaa.html

* * *

26.3.2018   Onkohan vanhemmiten monella jo niin paljon enemmän taitoja ja saavutuksia kymmeniä vuosia nuorempiin verrattuna, että on kuin öky ja siitä seuraa ökytalon turvattomuus? Tarvitsisiko osaamista jakaa, että edes joku maailmassa tai Suomessa olisi osannut moista ja ollut kyllin hyväötapainen neuvoakseen muitakin: esim. harrastusblogi nuoremmille näin rakennetaan pienoismalli, tms.



Juhlimisesta

Itse olen vasta 46, mutta sen olen huomannut, ettei syntymäpäiväni juhlimisesta tule enää mitään, on pikemminkin tavallista ankeampi päivä syntymäpäivänäni. Syntymäpäivä tuntuu sopivan lähinnä ajan kulun pohtimiseen ja arjen elämiseen, ei juhlistamiseen. Se kai osin johtuu siitä, että laposet tykkäävät juhlia syntymäpäiviä ja toivovat syntymäpäivät jätettävän heille. Lapsilla on omaa näkemystä syntymäpäivänsä vuodenajan hienoudesta muttei niin kovin monesta asiasta koekmusta, ja niin heille kai sopii juhlia juuro synty,äpäivänään. Aikuinen sen sijaan on tehnyt jo monta omaa elämänvalintaa, ja niin aikuiselle sopisi paremmin jokin oman kiinnostuksenkohteen määräämä retki, tapahtuma, kurssi, ostos, harrastus tms silloin kun sille parhaiten sopii, eikä juhlia tieettynä päivänä.
Jos sen sijaan haluaa juhlistaa kahvikupposella jotakin, niin onhan aiheita aika monta, siis elämän hienoja juttuja, suurempaa sivistystä, yleensä juhlittavia asioita, tapaamisia,tunnelman luomista, lepotaukoja, jne

perjantai 13. lokakuuta 2017

Elämänpiirin kapeutumisesta ja taidoista & jaksavaisuudesta

Yleensä kun nuorena opetellaan taitoja, niin kaikilla on perusuoma, jota elämä kulkee ja johon lisänä taidot tulevat. Samoin mieltymykset tulevat yleensä ensin harrastuksina ja vasta myöhemmin työnä, jos ollenkaan. Vanhalla ihmisellä kai taas on noita omia elämänvalintoja ja sitten on kai ongelmia esim. sairastelua ja toisaalta uupumusta työelämään vähän kuin burn outilla: sentasoinen ei enää ollut mielekästä, kun taidot olisivat yltäneet ylemmäs. Mutta elämä tarvitsee uusia alkuja, sillä ne mahdollistavat säätämisen: aloitetaan uudella hyvällä tavalla vanha tuttu kiva tekeminen tai hyvä järjestely hiukan eri kohdasta, ja niin mm vuodenaikojen eläminen sujuu kuin huomaamatta, samoin muut elämän säätämistä vaativat asiat. Silloin ei myös kään kyllästy, ei kuluta loppuunn, vaan vaihtaa eri tekemiseen, jos jokin ei just nyt kihedo.
Taitoihin tarvitaan yleensä jotakin perusharjaannusta esim. kiinnostavan katselemisesta näköaistin harjaannusta, ja jollei niitä tule enää työelämän mukana, niin olisi omiin harrastuksiin ja mieltymyksiin lisättävä kylliksi tekemissiä, joissa on noita tarpeellisia peruselämän elementtejä tarpeeksi kiinnostavassa muodossa, ei vain älyllisesti kiinnostavassa vaan juuri persuelämisen kiehtovuuden myötä, esim. puutarhanhoitoa, mökkeilyä tms mitä vanhojen sanotaan harrastavan, ja vaikka torilla käymistä,jossakin yhdistyksessä tai harrastuksessa jeesaamista tai mitä nyt onkaan.

2.1.2017   Mitä näin nelikymppisenä olen oppinut elämänlaadusta, niin kehutut asiat on tarkoitettu arjen lisänä tehtäviksi, ei arjen korvikkeiksi. Itse arki onpyritty tekemään mahdollisimman hyväksi: on kiva puuhata jotakin tosissaan ja saada siitä rahaa, käydä eri paikoissa, ulkoilla ja liikkua,olla erirytmisiä päivän osia, eri määrin itse valittuja, ym. Mutta homma menee pieleen, kun joku (tyhmä? jonka on vaikea saada kunnon tolkkua omiin tekemisiinsä?) määräilee liikaa, tai sabotoi tahallaan, tai kun joku yrittää omia tai laittaa toiselle vain kaiken luksuksen ilman tavallista arkea.

perjantai 29. syyskuuta 2017

Lisää työsarkaa vanhemmalle väelle

Terveistä elämäntavoista ja tervehenkisistä tekemisentavoista on paljon iloa, joskus jopa niin paljon, että se aiheuttaa kommunkaatiokatkon. Ainakin ulkomaalaiset, naistenlehtien lukijat, osa vanhuksista ym hyötyisivät kovin terveiden elämäntapojen ja tervehenkisyyden osaamisesta. Olen kirjoitellut noista aiheista blogissani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html ja engl. käännös http://finnishskills.blogspot.fi/2015/11/healthy-ways-of-living.html . Mutta tuossa on tekstajä ja siis aiheita kovin monta!

Tässä yksi onnellistuttava ja tärkeä taito:
281. "I treid to find some Brasilian media or sports site.
I have been for a few years interested in Brasilian culture and been
surprised to notice that even though Brasilians look positive, skilled
and feeling, they don't feel so very well. Today I figured out the
reason fior that and how to correct that. Brasilians are very good at
fine coordination which they do both at the outer reaches of their
body and all the way from the body center at stomach, like as if they
were painting. (But many painters are even lousier, so don't mix tyhem
with this.) That is an artificial non-instinctual way to coordinate
body according to the sense of sight. We here in Finland have a very
different climate, which is much more beneficial for being speedy and
active. Our way of fine coordination would propably suit also other
climates and it is very natural and brings lots of well-being: Be very
natural, very emotional naturally at the stomach area and near it, so
that you can move only roughly, like right or forward or left or
backwards. So you did not disturb your body center, emotions or
naturality at all: they determined the exact way fo moving and exact
direction. Then take your social eye and your sense of atmoshpheres
along: which social styles are naturally possible for you right now:
choose from them the exact form of the outer parts of your body and
roughly the form of the parts at middle distance from the center
outwards. So you can go for example a little bit bold and protecting
so feelings, being sturdy. At the same time atmospoheric and via that
thinking skills and fine mechanics, which alters the movements
slightly at the center, somewhat at the outer reaches. And for example
liking or taking social dastance, which also determines movements. Or
like with basic skills only or with emotional strenght of high skill.
Etc."

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kirjastosta kirjastoista vieraantuneille

"Olikohan eilen, kun oli vanhan savonlinnalaisen kirjailijan Joel Lehtosen päivä ja iso joukko kirjastonhoitajia tms kaupungissa. Laittoi miettimään savonlinnalaista vai lieneekö nätkiläistä asennetta kirjoihin ja kirjastoon, joka on aika lailla niitä vierastava, jo ohitse kasvanut. Lomailupaikkakunnalla on hyvä, ettei lueta työkirjoja tai muutakaan niiden tyyppistä, ja taiteiden harrastaminen sekä korkea ikä ja elämänkokemus, aiemmat vuosikymmenten opinnot eri aiheista tuovat hyvän laadun kanssa sitä, etteu monestakaan kirjasta ole enä paljoa opittavaa vaan jotenkin urauttavat tyhmemmille urille kuin mitä näkökulma muuten olisi, että silleen vierastetaan kirjaston käyttämistä.
Toisaalta itse tulen ajatelleeksi, että nuoremmalle väelle kirjaston eri aihealueet tarjoavat mahdollisuuden harrastaa laajemmasta piiristä asioita jotakin tai useaakin, mitkä kiehtovat itseä erityisesti, vaikkei paikkakunnalla olisi montaa samoin harrastunutta. Ja romaanit ym voivat avata uusia maailmoita, uusia elämäntapavaihtoehtoja, mahdollisia tulevaisuuden kehitysalueita elämässä. Ilman niitä olisi liian jumissa vanhoihin kuvioihin, liian vähän vaihtoehtojen kirjoa, josta löytää itselle sopivia asioita ja oma tie elämässä.
Kirjojen pitäisi kai aukaista uusia maailmoja, jotta niiden lukeminen tekisi hyvää. Jos jää toistamaan vanhaa, oppii vain, mitä siitä osataan ja mitä ei, eikä saa lujaa maata oman ymmärryksen jaökojen alle niin kuin ekaa kertaa uuteen aiheeseen tutustuessa, kun näki, mitä voidaan osata eikä vain mitä on jo toistettu moneen kertaan ja mistä jääty paitsi.
Kanssa on tuo, mitä vanhempi tai muuten osaavainen väki, joka ei niin lue enää kirjoja, jää paitsi eli miten tietyn aihepiirin harrastaja sopii osaksi yhteiskuntaa, sen aihepiirin tavallinen lokero, minkä kirjaa lukemalla olisi oppinut. Esim. maalausaiheinen kirja ei rajoita harrastusta vain yhteen aiheeseen, yhteen tyylilajiin ja taitotasoon ympäristön mukana vaan esittelee taidesuunnat kautta vuosisatojen ja eri lähestymistapoja, eri aiheita ja eri maalaustekniikoita, eri vahvuuksia, ja olettaa ne tavallisen kurssilaisen osattaviksi eikä muiden heiniksi, jolloin itse jäisi urautuneeksi johonkin osin sattumalta syntyneeseen lokeroon.

9.9.2016   "Entisenä pääkaupunkiseutulaisena tuli mieleeni, että ihmiset tapasivat sanoa ihan vain lukeneensa, istuneensa hiljaa lukemassa tekemättä mitään. Mutta eikö, jos puuhaa muuta enemmän, on käytännön elämä rikas, niin lukeminen rikastuttaa sitä juuri yhteydessä käytännön elämään. Siihen tapaan kuin käsityön oppikirja on yhteydessä käytännön tekemiseen: vasta kokemuksellisesti rikkaan elämän myötä kirjallisuuden arvo näkyy."

3.5.2017   Savonlinnassa lukiessani kirjoja olen törmännyt siihen, että jotenkin tulen katsoneeksi niitä kirjailijan itsensä näkökulmasta, kuin yrittäisin oppia, millaista on olla kirjailija. Mutta sitähän tekivät lapset alle kouluiässä ja ala-asteen alkupuolella: miten elää ja tekee töitä salapoliisi, haluaisinko olla sellainen, millaista elämää lastenkirjailija on elänyt, miten kirjansa kirjoittanut, ja useinhan nuo olivat rauhallista ruokakeskeistä ei-niin-kummoista elämää, joka sopi kenties kirjailijalle itselleen muttei monelle muulle. Se lokero jäi liian pieneksi jo silloin lapsena: se on vain kirjailijan näkökulma, joka ei jaksa yllättyä japiristyä mistään kirjaansa kirjoittamastaan. Sen sijaan, jos peilaan lukemaani omaan elämääni, tai toisten mahdollisten lukijatyyppien elämiin, niin jo yksittäinen aika tavallinen kohta kirjassa avaa ison joukon uusia elämänmahdollisuuksia. Jos vaikka kirjailija kirjoittaa henkilön menneen tutulleen kylään, niin se on aika tylsää, mutta jos pohdin, ett menisinkö minäkin kaverille, tai tutuille kylään, tai harrastukseen tapaamaan kavereita, tai torille, tai matkoille, tai mummolaan ja mökille tai tutustumaan uusiin ihmisiin ja minkä tyypin ihmisiin joskus haluaisin tutustua, niin jo ihan tavallinen maininta elämästä jostakin on avannutminulle monta tietä, mitä en olisi voinut saada, jos olisin käyttänyt kirjailijan näkökulmaa, joka sitä paitsi ei ole yhtään toimelias ja liikkeelle lähteväinen, puuhissa viihtyvä.

5.7.2017   Savonlinnan pääkirjasto Joelissa on nykyisin kahvila ja se kai ihmetyttää ja pelottaakin montaa: haluaako joku murhata kirjojen ystävät. Mutta kahvila on kai käsityöharrastuneita mummoja yms varten, että tulisivat kahville ja käsityölehtiä lukemaan ja siitä sitten pistäytyisivät kirjastonkin puolelle, missä olisi monta heitä kiinnostavaa kirjaa. Eivät vain ole tottuneet lukemaan ja ovat siksi paljon tyhmemmän maineessa kuin kapasiteettinsa edellyttäisi Lukeminen käy läpi perustason asioita, jolloin ne sujuvat lähes kuin vettä vain, ja niin ei ole älyssä tai yleissivistyksessä huomauttamista. Mutta aivan toinen mummotyyppi on se, joka luki jo nuorempana valtavat määrät eri aiheiden tieto- ym kirjoja ja ei löydä kirjastosta enää uutta kiinnostavaa.
On kirjastossa kovin monta kiinnostavaa kirjaa, jos vain lainaa yhden per aihe eikä ole jumiutunut vanhoihin aihepiireihinsä Itse olen lainannut mm inkojen vai minkä ikivanhoista kudontatöistä kuvakirjan, Amazonin sademetsän alkuasukkaiden taiteesta, puuveistoksista, kuuluisten suomalaisten taiteilijoiden asuinsijoista Tuusulajärven rannalla, paksun Eino Leinon runokokoelman, oppaan kukkien maalaamisesta, laulukirjoja, historiankirjan Suomesta muuttuvassa maailmassa, ym. Ja vaikken ole oikein jaksavainen lukija, niin jo kappaleen matkaa kiehtovaan aiheeseen perehtyessä saa kurkistettua toisenlaiseen antoisaan maailmaan, josta on hyvällä laadulla kerrottu.
(Omia kirjoituksiani, jos jotakuta kiinnostaa, mm käsitöistä http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi etenkin http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html , sekä ympäristökysymyksistä http://kokonaiskuvat.blogspot.fi ) "

http://savolaisuudesta.blogspot.fi/2016/07/kirjastoista.html

torstai 7. syyskuuta 2017

Elämänlaadusta ja elämänviisaudesta

"278.   Lapsena kun soitin harmonikkaa ja asuttiin Helsingissä omakotitalossa, niin sillepaikalle, jollesoitin näkyi ikkunasta pihlajan oksia, mikä toi luonnonläheisempää miljöötä soittoon ja teki elämänviisaammaksi ja elämän tyytyväisemmäksi kuin viime vuosina Savonlinnassa, missä kosketinsoittimeni on ollut seinää vasten. Kun vähän aikaa sitten siirsin kosketinsoittimen niin päin, että soittaessa näkyvässä maisemassa on puita, niin elämänlaatuni näyttilähtevän korjautumaan siitä niiltä oisin ,joista en ollut tiennyt, että miksi niin vaisua, saamatonta, jotenkin teoreettista, käytännöstä vieraantunutta kuin jotakin elämänviisautta olisi ollut vaikea noudattaa."

Lainaus terveitä elämäntapoja yms koskevasta kirjoituksestani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html

6.10.2017   Tuon kun opin, niin ensin yritin siirtää soittimen niin, että olisi sen ääressä istuessa tosi hieno näkymä, mutta silloin se oli lähellä kulkutietä, missä se olisi pudonnut ja hajonnut. Sitten palautin sen vanhalle paikalleen, mutta käänsin niin päin, että näkyi kerrostalon pääty, yksi iso koiva kerrostalon edessä ja metsänreunaa kaukana, mutta silloin tuntui teemaan tulevan laatikkomainen kerrostalo. Tässä joku päivä huomasin, että keskellä huoletta pöydän ja palmujen välissä olisi suojaisa paikka, josta hieno näkymä. Äsken kosketinsoittimeni siihen siirsin, ja näkymö ainakin on hieno. Laitoinlattialle sen viereen lehtikorin, jotta kävelisinvähän kauempaa ohitse. Kahdella puoen on palmu ja kolmannella pöytä ja tuoli. Saa nähdä, opinko tästä viisaammaksi, kyllä se soiton sointiin jotakin vaikuttaa, mutta ianakin ensi alkuun myös vanha näkökulmakatoaa kauemmas, jää vain iso mänty ikkunan edessä.

 

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Suomi 100 vuotta

Katso http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2016/09/itsenainen-suomi-100-vuotta-joulukuussa.html

Siinä mm:

"
Samalta suunnalta hiustenleikkuun ohjeeksi kai myös sopiva villakoiran turkinleikkuuohje, oma persoonallinen malli koiran luonteeseen sopiva   http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/01/villakoiran-trimmausohje.html missä linkki Sibelius-tyylisten kampauksten ohjeeseen

"21.3.2017   Tässä tuo ohje:
"tiistai 2. elokuuta 2016


Sibelius, ohje

Sibeliuksen syntymän 150-vuotispäivänä viime vuoden joulukuun kahdeksas
kuuntelin radiosta Sibeliuksen musiikkia ja tein tällaiste muistiinpanot:
"* laajempi ympäristö ajateltu
* toimelias liikunnalliseen tapaan
* tunteva sitä ja elämänsisältöä kohtaan
* käytännöllinen ajattelu
* luonnollinen käytännön elinympäristö käytännön askareineen"

Tänään kirjoitin tällaisen:
"Kesän alussa aprikoosinväristä keskikokoista villakoiraani Banjoa trimmatessa tulin miettineeksi, miten opettaa Sibeliuksen musiikin tyyppistä musiikkinäkemystä lähinnä suomalaisille, hiukan myös ulkomaalaisille. Tänään mietin Sibelius-tyylisten kampausten leikkaamista erilaisille ihmisille, musiikin opettamista niin. Ja niin aihe nousi taas pinnalle.
Kohta yksi on luonto ja vuodenajat, joista etenkin maisemat, pikkulinnut (esim. tiaiset) ja säät. Miten luontokontakti ja ulkoilu soivat. Miten vuodenajat ovat profound, syvällisiä ja maisema myös. Miten terveet elämäntavat saavat elämänkokemuksen soimaan.
Lähteä maisemaan, ottamaan kontaktia maisemaan. Tulla viileyden stoppaamaksi tuossa yrityksessä: huomio vuodenaikoihin, säihin, säiden vaatimuksiin, elämisentapojen säätelyyn lämpötilojen yms mukaan -> soiva elämä, maisema profound, elinympäristö maisemassa -> reaaliteetit soivat ja ovat profound, tervettä ikiaikaista elämää, myös ympäristön osalta, kukin asia löytää luonnollisen ikiaikaisen tervehenkisen tuntevan paikkansa kokonaisuudessa kuin parhaan järjen mukaan, kuin metsämaisemaa katsellessa miettiessä.
Löytää itsestään soivuus, tunnelmatajuinen sosiaalisuus, joka on liikunnallinen ja nopsa & kätevä. Löytää lisäksi mm pikkulintujen kautta/avulla musiikin maailma."

Vuiodenajoista kirjoitin pitkästi http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html

* * *

21.3.2017   Selventäisiköhän käsitystä luonnon syvällisyydestä kirjoitukseni Kalevalan Joukahaisesta: http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/09/kalevala-ja-taito-ja-tunteet.html ?
"
"25.3.2017   Kansallisromanttisella teemalla kun äsken vain jotakin saksin, niin tuli tällainen:

Tuossa tuo tyylin hersyvyys tulee siitä, että jos jossakin meinaa tulla kaavamaista, niin pidempi turkki niille seuduin, eli vapaampaa ja tunteidenmukaisempaa, ja jos jossakin meinaa mennä höttöpupuksi, niin aika paljon lyhyempi turkki niille kohdin. Kansallisromanttisessa taiteessa vapautta oli tunteiden paloon asti, joka puhti käytettiin maailmassa merkityksellisiin suuriin parannuksiin ja hyvään elämään niin kuin ihmisen luonto on ja malliksi muille sopii. Muiden saamisessa mukaan on olennaista, ettei laadi liian suurta taakkaa ja että löytää nuo asiat ihisen luonnosta,sekäettä kasvattaa nuoremman polven kapasiteettia tervehenkisyyden ja terveiuden elämäntapojen avulla, kykyä elää sovussa yhteiskunnassa, kun kullakinon omaa tilaa muttei diktatuuria toisten ylitse epäreilusti."
Maalausaiheiseen blogiini http://akvarelliblogini.blogspot.fi/ lisäsin:
"Tuossa tuo, että miksi meininki ei mene huonosti, kun ihmisille antaa vapautta, niin sivistystä kumminkin edellytetään ja sivistys katsotaan maailmankuvan rakentamiseksi, missä maailmankuva on siis käsitys elinympäristöstä ja sen tärkeistä asioista, ei manipulaation ulkoa luettu viitekehys tai teknisten muistikikkojen lähde. Mietitään sitä,millaista on elää ihmisenä,mikä tuo hyvän elämän, mistä välittää ja mitä tehdä noiden asioiden eteen, ei pakoteta edes koululaisia liikaa, ei hyväksytä palikkajärkisempien jöötä."
"

22.10.2017   Värssyn ja laulun laatimisyritelmä, ei niin kummoinen http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi/2017/07/pe-28-heina-2017-omasta-paasta.html mutta sivun engl. linkki viisastumisesta lienee tärkeä ja tekstissä mainittu Tunnelman inspiroima laulu (vähää aiemmin samassa blogissa) ainakin soi kauniisti ja ilahditta mieltä, ainakin keväällä, kun kaipaa laulamisen taitoa, ja niin voi säveltääkin, kovin on kaunista.

Valokuvausohjeita

"Miten saa tunnelmallisen valokuvan tai maalauksen
Tarvitaan kiehtova kohde, hyvä katsomisen tapa ja sopiva rajaus sekä elämänviisas kertomisentapa.
Jos pysähdyt pitkäksi aikaa, kokemuksesi yleensä laimenee ja arkipäiväistyy eikä se ole samalla tavalla kimmokkeena kaikkeen uuteen hienoon. Anna siis katseesi kierrellä, kuljeskele ja napaa otos aina, kun tunnelma on kiehtova tai näkymä erityisen kaunis.
Katsomisentapa on vähän sama juttu kuin jos menet jututtamaan jotain porukkaa, joka on puuhaamassa jotakin yhdessä, ja siinä, kun he alkavat kertoa jutustaan, alat saada siitä kuvan, niin on katsomistavan virittäytyminen jollekin heidän aaltopituutensa tapaiselle ja heidän tekemistensä henkeen, kun et sitä vbielä tarkkaan tiedä, mutta jotenkin juuri kuulit. Vastaavasti, jos menet tilkkutyökurssille tekemään tilkkukassia, niin tunnin alkaessa levitellään kankaat ja työt, työvälineet, jutellaan soristen ja ryhdytään puuhailemaan jotakin. Se on kuin sukellus omaan maailmaansa kiehtovuuksineen ja mukavine oloineen. Tai jos on kiva pikkupakkanen ja lähdetään hiihtämään jonnekin luonnonhelmaan, missä on liikunnasta pitäviä ihmisiä ja luonnon lumista kauneutta, niin virittäydytään omaan maailmaansa. Siten eri tekemiset, niiden lahgjakkuudet ja sujuminen ovat virittäytymiskysymyksiä ja onnistuneen vireen tunnistaa tenhoavuudesta, työn sujuvuudesta ja hyvästä olosta sekä siitä, että saadaan jotakin elämänviisasta aikaan. Näkymän ja näkökulman tenhoavuus on tuollaisesta virittäytymisestä kiinni: tunnelma, tunne, upeus, kauneus, tenhoavuus, kauniit värit, aiheen hienous, syvällinen elämänviisaus, mieliteot, tekemisten taito. Jos kuvan näkökulman ja rajauksen valitsee siten kuin näkymän tenhoavuutta korostaa, kuvasta tulee hieno."
http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/11/15-marraskuuta-2013.html

Koiran (tms) valokuvausohje
"Hyvän valokuvan saa, kun heti kuvattuaan näyttää kuvan koiralle, niin
kuin digikameralla voi hyvin tehdä, niin koira oppii itse
poseeraamaan. Sillä tavoin seuraillen koiran omaa näkemystä saa kivoja
kuvia, joissa on uudenlaista tenhoa ja viehättävyyttä.
Kuva otetaan KESKELLÄ HETKEÄ. Tyypillisiä kuvia saa, kun tavallisen
hetken kuluessa ottaa kuvan. Mutta hyvä on silloinkin, jos koira on
tottunut itse näkemään, millaisia kuvia siitä millaisellakin hetkellä
näpsäisten syntyy. Silloin se voi lisätä kuviin kivaa itselleen
tyypillistä henkeä kuin ihminen peilin edessä tai mukavassa seurassa.
Ainakin omat koirani ovat oppineet luomaan itse kivoja vapaamuotoisia
näkymiä, koska olen niistä harrastunut, sekä kuvaamisen että
maalaamisen vuoksi että pidän kauneudesta ylipäätään. Mutta koirani
ovatkin kovin harjoitelleet sirkusesiintymistä omin päin, sillä
treenasin niitä sirkukseen, ks. http://lukevatkoirat.blogspot.fi ."
http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html

Luonto on monimuotoisempi, kun sitä katsoo läheltä, esim. pusikon sijasta oksankäppyrät, miten oksanhangasta ylenee lehvä toisella puolen ja toisella puolen oksat alempana tms.

"Valokuvausaiheiden löytämisestä http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2015/10/lauantaina-10-lokakuuta-2015.html
Maalausten tenhosta http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2014/02/perjantaina-7-helmikuuta-2014.html
Tenhoavan valokuvan ottamisen ohje (& Iän myötä kehitymme tunteenomaisen näkemyksemme suuntaan) http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/11/15-marraskuuta-2013.html
Eläintävalokuvatessa tulisi kai näyttää kuva heti eläimelle, jotta se näkee millaisia kuvia mitenkin tulee http://akvarelliblogini.blogspot.fi/2013/05/koiran-valokuvaus-ja-maalausohje.html . Mutta ihminen alkaa helposti insinöörimäisesti jännittää, jos kireästi kovistelee olemaan kuvassa hienosti. Mutta loma-aikatyyliselle huolettimalle ei-niin-tärkeäni kuvaamista pitävälle parhaimpaansa laittamiselle suomalaisten poseeraustaidot kai sopisivat, ja luonteenlaatu, taitojen tyyppi, taitotaso ja elämänviisaus sopisivat. Eli huihai vapaasti vain omalla tyylillä, vikkelään erilaisia kuvia napaten, luulisin. Omia tunteita kiehtovien tekemisten parissa ja omaa tunteenomaista näkemyst' kuunnelle, kuvan jo ensi sekunnilla/-sekunneilla napaten.)"
http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2016/09/itsenainen-suomi-100-vuotta-joulukuussa.html

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Parempaa ruokaa samoista aineksista, ym / Tunteidenmukaisesta tekemisentavasta

En ole hyvä laittamaan ruokaa, mutta saisikohan näillä taito-ohjeillani mummola paremman makuista suunnilleen samoista aineksista?
Molemmat ohjeet sopivat hyvin käsityöohjeiksi ja kai elämään laajemmaltikin:


http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/04/ruuanlaitosta.html
""Paremman makuista samasta

Kun ruokaa kypsentää tai sen osien määriä arvioi ja on ennenkin tehnyt samaa tai samantapaista ruokaa, niin on tunteenomainen mielikuva siitä, milloin se kypsennettynä tai millä ainemäärillä olisi ollut parhaimmillaan tai juuri tietyntyyppisenä parhaimmillaan. Ja kun ottaa ohjeekseen nuo tunteenomaiset mielikuvat aikamääristä, kypsyysasteista, ainesten määristä, erilaisten elementtuen sopivuudesta yhteen, yms, niin samalla määrällä vaivaa, aikaa, rahaa, aineksia saa parempaa ruokaa."

Vastaavasti jos on muussa taidossa omaa osaamista, niin tunteenomaisten mielikuvien mukaan rytmittäen voi yltää parhaimpaansa."

Terveiden elämäntapojen ohjeistani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html :
"264. Jos tekee kaavamaisesti yhtä putkea vain, ei ymmärrys kehity yhtä hyväksi kuin monipuolisemmin samaakaan työtä tehden, saati sitten elämäntaidot laajemmin. Siksi olisi hyvä ihan tarkkaan viljellyn perspektiivin sijasta sallia elämänmakuisuutta, jotta näkee, missä mennään, ja jotta taidot kehittyisivät. Siis esim. ruokaa hämmentäessä ei hämmentäisi ihan tasaiseksi asti vaan jättäisi epätasaisemmaksi, työn jälkeä näkyviin, niin että voi sitten esim. huomata, että jos olisin laittanut sakeampaa, niin olisiko maku, näkö ja tuntu ollut parempaa, että on kirjoa ja näkee, missä kohden kirjoa on hyvä, koko ajan oppii jotakin uutta, vaikka muuten ei mitään muuten kuin muistelemalla toisia kertoja ja vertaamalla niihin muististaan, mutta silloin on voinut esim ravinnontarve olla erilainen eri tekemisten, sään ym olosuhteiden myötä."

11.8.2017   Ostoksissa onnistumisen taidon ohje http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Jotta kesä vielä jatkuisi

Mietin verhoja teemalla
elokuu -> Jotta kesä vielä jatkuisi
mutten oikein osannut maalata
punainen olisi saanut olla taitetumpi, esim. vesivärien tavallinen tummempi taitetumpi punainen
Osaako joku napata tuosta idean ja maalata paremman?
Olen kirjoitellut vuodenajoista pitkästi http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html


Engl. käännös (linkillä) alkaa juuri loppukesästä.

Tuossa varren kiemura ja lehdet liittyvät ulkoiluun eri kuukausina.
Kukan suurimmat terälehdet edustavat edellisen kuukauden elämänsisältöä, sen positiivisia asioita, kantavia voimia ja suojaa. Ne suojaavat, antavat voimia, osaamista seuraavan kuukauden positiivisille elämänsisällöille, jotka tekevät elämästä kuin kesän: pienet terälehdet/pallukat.
" As the autumn comes grasping to the summer time changes to caring well for everything nice and warm, for example hobbies, warm clothes, warm colours, lights indoors, company, wisdom of life, etc."

"
Autumn vow
There is a song called something like I guess we have to say good bye to the summer. I altered the words:
"Though we got to say good bye to the summer, darling I promise you this: I'll safeguard all my loves, every time in practise, vowed with a kiss. I guess its gonna be a long snowy winter, but darling I promise you this: I'll safeguard all my loves every time in practise, vowed with a kiss.""

"Late autumn rain: a mixture of water and snow: forest rabbit's tim

Late autumn came early this year. Temperatures are around zero and it
rains a mixture of water and snow which leaves the ground filled with
water puddles and covered by an inch of snow. It is a tough weather
that demands skill that I have learned only later on in my life.
The first thing, if the weather feels tough, is to dress warmly and
have water proof shoes. At home one should immediately change to dry
woolen socks and put the wet shoes to dry and drink very warm tea.
Outside one should wear a sweater, warm socks and waterproof footwear,
a jacket that does not mind water, warm trousers, warm colouful gloves
and a hat.
If one does not associate so closely with things further away but only
with things maybe half a meter from oneself or less, the weather does
not feel so tough but more like snowy winter weather. The sight
resembles a Christmas postcard with snowy tracks leading to a
beautiful winter landscape.
This is easy if one thinks that things are fragile this time of year.
The pastel colours of the nature together with tentative quiet yet
warm movement concentrated mostly to the nearest environment bring to
my mind the way a forest rabbit jumps in the half-frosty jungle of
young trees: warm and careful, yet enjoying and senses open to the
landscape near by. It is the time of the rabbit, of her to be our
model in living with the tough weather, the "month" of the forest
rabbit!"

"
Runebergin päivästä 5.2. tuli mieleeni, että Runebergin runoista syntyy vaikutelma siitä, miten elää viisaasti helmikuu: ulkoilua reipaasti pakkassäässä luonnon ja ihmisten elämänmenon talvisesta kauneudesta ja elämänmakuisuudesta nauttien, tulla sitten sisälle lämmittelemään, kutsua ystäviä ja tuttuja kylään, keskustella myös henkeviä ja keräillä ja ihailla eri elämänalojen ja elämänviisauden helmiä pakosta sisällä vietetyn ajan piritykseksi ja tunteiden ja elintilan lämmöksi sekä ihmissuhteiden parhaaksi."

"Aikanaan opin pitämään huhtikuussa kaduilla kuljeskelusta, kun luin keväisin runoja, mutten oikein muista, mitkä runot juuri huhtikuuhun sopivat. Nyt ei ole vielä kaikki lumi sulanut, mutta arvaan, että esim. vanhoista kiinalaisista runoista:
Lainaus Pertti Niemisen runokäännöskokoelmasta Veden hohde, vuorten värit, Kiinan runoutta,
"Chiang K'uei"n runo
"Kesäpäivä Ling-Yinin vuorella

Tuuli puhaltaa männynoksiin,
se kaipaa minua kumppanikseen mäntyjen alle.
Pohjoisten vuorten lomitse tulee pilviä;
minun täytyy yhtä mittaa kääntää päätäni
              ja tähyillä niitä.

Pilviä nousee yötä päivää,
vuoriston sade pitää vaatteet märkinä.
Kuinka kauan minun vielä pitää istua
               bambuikkunan takana
ja hyräillä uusia lauluja sateesta?"

Sisustusta huhtikuussa pehmentävät etenkin viherkasvit, ja kai luonnonmateriaalit, perinnekäsityöt, esim. kori, ja kiva viltti tms pehmosita lämpöistä kivanoloista vielä tarpeellista. Soitin/musiikki myös."

"Kesä on täyteyden aikaa. Jokin apeus, mikä viileämpinä säinä toi jollain lailla tyytymättömän olon, on nyt poissa. Ruoho rehottaa. Kesä ei ole vain lämpö vaan olennaista on myös vehreys. Kesällä on helppo yltää parhaimpaansa, muttei pitkiä työputkia, ei illalla väsyneen tavalla uurastaen, vaan lomalaisen tavalla aina uuteen eksyen, omia teitään kulkien. Kesällä omat siivet kantavat hyvin ja luonnon kauneus, etenkin kukat antavat mallin hienosta onnistuneesta tekemisestä, mutta samalla lomailevasta. Kesäon oivaa aikaa pitää juhlia, kohokohtia ja lepoa, latautumista muiden vuodenaikojen vaateiden varalle ja virkistymistä, oman rytmin löytämistä lomapäivän tapaan.
(Ainakin ajattelukurssi ja älyn parantamisen ohjeet blogissani http://pikakoulu.blogspot.fi tuovat kesäisiin ajattelutapoihin kunnollista objektiivisuutta.) "

* * Ä
Elämän syys on tietenkin eri juttu kuin tavalliset vuodenajat, mutta vanhuudesta jotakin tässä blogissa, vaikka nelikymppinen olenkin. Ennen kaikkea kai etenkin linkkejä muihin blogeihini: http://parantamisesta.blogspot.fi (yli500-kohtainen blogi parannusohjeyritelmiä tauteihin ja vaivoihin Tervola-nimen myötä syntynyt) ja hevosneulekuvio (tässä blogissa jossakin, linkkeineen) ainakin, sekä terveiden elämäntapojen ohjeet http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/03/terveet-elamantavat.html .
Mitä vuodenajoista voi oppia thään, on ainakin ,e ttä yhden vuodenajan jälkeen seuraa toisenlainen ja se jatkuu taas uudenaliseen, ei vain vanha lopu tai vähene vaan seuraa uudenlaisen elämänsisällön aika, esim. loppusyksystä/ joulun alla myyjäiset lämpimissä sisätiloisaa voivat olla hieno kokemus, vaikka kesällä kirppari olisi hiukan yhdentekevä ohimennen käyty. Joka elämäntilanteella onoma viisautensa, eri ihmset elävät tavallisesti sellaista elämää ja sillä on usein omanlaisensa kirjallisuus, josta sen elämän hyviä tottumuksia ja linjauksia arvoineen ja titoineen oppii, ja siitä kasvetaan taas olosuhteiden vaihtumisen myötä uudenlaiseen. Kun elämä muuttuu, niin kesäkinkoetaan erilailla, erihemkisesti painottuneena mutta se on kiva kumminkin, kohokohta,mistä jatketaan toisenaliseen aktiivisempaan tenhoavuuteen.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Huono-onnisuuden voittamisesta

Lainaus blogistani http://parantamisesta.blogspot.fi

"

B512. Vanhuksen tai merkkihenkilön huono-onnisuus ja juhliminen & näyttävyys

Vanhus tai merkkihenkilö on ehtinyt saada jo paljon aikaan ja niin nuorempi polvi ja muut yrittävät tulla perässä sisällyttäen nuo suuret aikaansaannokset yhteisön yhteiseen teoriaperspektiiviin, yhteisön yhteisiin arvoihin ja viisauteen, opeteltaviin taitoihin. Niin vanhuksen teoriaperspektiivi on tavallaan jo sisällytettynä muiden käyttämään teoriaperspektiiviin. Mutta jolleivät nämä tajua vanhuksen olevan merkittävä henkilö, niin yrittävät etsiä vanhuksen näkökulmaa ja mielipidettä muulta kohden, ja kun sitä ei näy, niin olettavat sen vähäarvoiseksi tai ei tilanteessa tärkeäksi vamhuksen mielestä, ja niin syntyy epäonnea, ylikävelemistaipumus. Siksi vanhuksen pitäisi olla näyttävämpi, samoin etenkin merkkihenkilön, todella vakuuttavan oloinen ja hienojen asioiden kanssa yhteen luokittuva, esim. juhlava, näyttävä, viisas, elämänviisas arvostettavan näköinen. Tähän auttaa esim. juhliminen, arkisena versionaan esim. pullakahvit, sekä toki paremmat vaatteet. Mutta suomalainen ei aina halua juhlia tai prameilla. Siksi esim. mökkeily- tai matkailupaikkakunnan tarjoama suomalaisittain hienojen asioiden kanssa rimmaava tyyli ja juhlistamisen tapa voisi olla sellainen. Esim. Savonlinnassa, missä asun,on siihen tapaan juhlavaa ja näyttävää, tosin osin paikkakunnan lehden tuella, mutta seudun ongelmana ovat lukuisat murhat, ainakin asuessa saa vaikutelman murhista.
Jos hienommat vaatteet tuntuvat liian jäykältä kaavalta tai vierailta itselle tyyliltään, niin voi taitava mieskin oppia aika vähällä ompelemaan itse vaatteita itselleen haaveensa oppainaan laatimani helpon ompeluohjeen avulla: http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/03/vaatteiden-ompelemisesta-ilman-kaavoja.html . Hintaa noille yleensä tulee halvahkon kaupan vaatteen verran, mutta kannattaa huomioida mitä kaikkea tarvitsee ja miten paljon (määrät kannattaa yleensä arvioida 10% - 20% isommiksi, jotta pikkuvirheet eivät pakota ostamaan uutta erää) ja mitä ne yhteensä maksavat ja onko tulos silloin toivottu.
Ruuanlaitossa parempaa ruokaa samalla hinnalla samoista aineista: http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2016/04/ruuanlaitosta.html ."

tiistai 16. toukokuuta 2017

Vanhuksille olisi työsarkaa

Kun kävin koulua, äitini ja isäni tapasivat selata läpi koulukirjat lukuvuoden alussa ja tuumia tuon vartin tai 5 - 30 min puuhan jälkeen, että oli ihan kiinnostavaa mutta mä katoin ne jo, en halua enää enempää niitä lukea, hyvää kouluvuotta vaan, kiinnostavia asioita teillä. Niin tuohan on vartti verrattuna kokonaiseen kouluvuoteen eli jos päivässä on ainakin kymmenen varttia (3 x 45 min + 1 x 15min) ja lukuvuodessa kenties 30 viikkoa eli 30 x 5 pvä, niin tuo tekee 10 x 30 x 5 = 1500 kertaa sen ajan koulua, mitä äitini niitä luki, ja koulua on pidemmät päivät ja läksyt päälle. Eli vaikka asia on alaluokilla koululaisille uutta, niin ei kai se noin moninkertaista määrää vaivaa vaadi vaan ehkä 20-kertaisen eli 1/75 tuosta mitä koulua on. Mikäs tähän sitten on syynä? Arkijärjen puute, Koulun opettajat kai haluavat palkkansa ja työpaikkansa eivätkä vain prosenttia niistä tai niitä vain prosentille opettajista. Mutta se on pikemminkin itsekäs syy rikollisuuteen kuin perustelu koulun suuren määrän tarpeelle. Kanssa sanotaan, että toiset koululaisista tarvitsevat asioiden käymistä läpi kovin hitaasti, mutta johtuuko se juuri siitä, että huonompien oppilaiden opiskelumieltymyksiä kuunnellaan eikä soviteta koulua parempien oppilaiden paremmille lähestymistavoille, joita huonommatkin voisivat oppia, ja koulun käytyään kenties jatkaa akateemisessa tms koulumaisessa työssä, jos kerran koulusta pitävät ja sen jo osaavat. Kanssa tuumitaan, että yksilöllisten erojen huomioonottaminen ei onnistu, kun ryhmäkoot ovat liian suuret, mutta onkos tuo nyt vain tekosyy, jolla teilataan kokemattomien vaikutusvalta ja vanhukset taas osaisivat tuollaiset järjestelykysymykset huolehtia onnistuneesti. Mutta arkijärkeä siis tarvittaisiin kouluun käytettyyn aikaan. Se, että mitäs sitten lapsille, jollei koulua koko aikaa, niin onhan vapaa-ajan toimintaa, kaikenlaista mielekästä opittavaa ja ajankäyttöä eikä tarvitse valehdella kouluntarvetta. Koulua tarvitsevat ulkomailta muuttaneet aikuiset, eivät lapset noin paljoa. Voisivatko vanhukset ystävällisesti korjata nämä epäkohdat elämänkokemuksensa avulla ja palauttaa terveen järjen mielettömän suuren koulupakon sijalle..

8.6.2017
Mutta lieneekö tuo liian vaarallista?
Moni huonompi oppilas kai pitää koulusta kovin, joten koulun kuuluisi olla eripituinen eri oppilaille, jos oppimäärä on sama. Vanhempien miellyttyä kouluun tulisi vanhempien itsensä käydä koulua, esim. viikko per luokka noin alkajaisiksi.

12.7.2017   Omia yritelmiäni:
http://pikakoulu.blogspot.fi
http://tienraivaajat.blogspot.fi

16.8.2017   http://tienraivaajat.blogspot.fi/2017/08/koulun-tarpeen-analysointia.html
http://tienraivaajat.blogspot.fi/2017/07/oppivelvollisuus-eika-koulupakkoa.html
http://tienraivaajat.blogspot.fi/2017/08/itseopiskelun-tiella-olevista-esteista.html
http://tienraivaajat.blogspot.fi/2017/08/koulu-aikuisille.html

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kevätlaulu * Helppo ohje

Tuota keväistä laulamisen taitoa on kai moni suomalainen kaivannut keväisin lintuja kuunnellessaan. Oppisikohan sitä tästä ohjeestani?

"Tunnelman inspiroima laulu

 5.5.2017 Nyt kun puihin ja pensaisiin on tulossa lehdet, niin Euroviisujen sijasta tuntuu, että luonto kaipaa jotenkin sitä, että ihmiset laulaisivat, kenties tähän tapaan, vähän kuin mökillä tai vapaamuotoisessa kuorossa tai kotona laulellen, sellaista mikä tuntuu hetkeen sopivan.

29.4.2017
Tällanen muutaman vuoden takainen suurin piirtein osaamani laulutaito tuli tänä aamuna mieleeni, kun ruoho oli jo useimmin paikoin vihreää, aurinko paistoi, linnut lauloivat ja viherkasvit ikkunallani tekivät vehreyden tuntua, oli kesän tapaan utuisaa tunnelmallisuutta ilmassa. Niin kun tuon mielialan mukana tuli mieleeni suurin piirtein osaamani sävelmä tai jotakin sentapaista, niin lauloin sen tunnelman kiehtovuuksia kuvastelevalla lauluäänellä, kuin kujerrus tai jodlaus tai säveltäminen, jonkinlainen tunnelman mukaisen äänen tuottaminen, ei kaavamaisesti laulaen vaan soivin kohdin laulaen tunnelman värejä painottaen, vähän kuin erivahvuisista palasista koostaen, jotenkin kamalan luonnollinen laulu ja tunnelmallinen, vähän kuin se, mitä säveltäjä sävelmällään tavoittelee: että on hetki, jolla on sellainen tunnelma mutta rikkaammin, ja sen sitten laulaa luonnostaan, ei la-la-laa tms kuin nuoteista vaan siltä kohden kun tunnelma koskettaa itseä, kiehtoo tuollainen kokemus, mutta jotenkin yleisellä tasolla, että muitakin voisi kiehtoa eikä jotenkin henkilökohtaisen elämän mörinänä.
Muutama vuosi sitten, taisi olla keväällä 2012, onnistuin säveltämään laulua tuohon tapaan, kovin oli kaunista, mutta jotenkin hukkasin sen siihen, kun hain nauhuria, enkä sitten sen jälkeen ole niin paljoa laulanut tai säveltänyt. Taisin yltää silloin haaveideni tasalle.
Tuo laulutaito tulee siitä, kun yrittää oppia laajempaa ilmaisua, että voi laulaa tunteikkaasti näin tai tuollaista laulua noin, tai tunnelmallisesti, vaikuttavasti tai mitä nyt onkaan, monenlaisia värejä äänessä, monenelaisia tapoja lähestyä laulua ihan omana itsenään, onhan elämän hetkiä, henkiä ja lauluja monia erilaisia. Niin siitä kirjosta sitten kun poimii hetken mukaan, mutta vähän kuin tuulen mukana osin hä'ipyvä laulu, ei tasapaksu, niin tulee hetken sävyjä kuvattua, ei vain äänensävyissä vaan ihan laulutaidollakin, jotenkin luonnostaan."
http://musiikkipaivakirja.blogspot.fi
Liitin tuon vuodenaikojen elämisen ohjeeseeni toukokuun alkuun http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2014/02/vuodenkierto-ja-henkinen-hyvinvointi.html .

Mietin, että olisivatko kivoja retket, kun puissa on nuoret lehdet, joiden ohessa vapaamuotoisesti tuohon tapaan laulettaisiin?